Ajankohtaista
05.10.2009: Momo Syysendurance 2010
Kauden toiseen kilpailuun osallistuminen meni lokakuun puolelle sillä kesäkuun testien jälkeen auto tarvitsi hieman ylimääräistä huomiota. Kilpailutauon aikana auton ilme muuttui sillä aiempi tumma väritys vaihtui Hub Logsticin ilmeen mukaiseen valkoiseen jota ryydittävät siniset, punaiset ja vihreät raidat. Auto näyttää nyt hyvältä!
Tiimin koostumus
Kilpailuun lähdettiin hyvin poikkeuksellisella joukkueella.Varsinaisesta tiimin porukasta mukaan pääsivät vain Markus ja Tero. Jotta riittävä määrä kuljettajia saatiin radalle, meillä oli mukana yhteensä kolme ulkopuolista kuljettajaa. Pitkän linjan Porsche-mies Harri Asunta, jo Motoparkissa aiemmin nopeaksi todettu Jarmo Thitz sekä ensimmäiseen endurance-kilpailuun osallistunut Raimo Tengvall.
Kilpailun kulku
Ilma oli lokakuiseen tapaan kylmä ja märkä joten ratakin oli liukas. Koska tiimissä oli monta ulkopuolista kuljettajaa, haluttiin kilpailu viedä läpi ilman suurempia häiriöitä. Aika-ajoissa rengaspaineet olivat ihan liian ylhäällä ja tuloksena oli vasta 42. lähtöruutu 56 auton joukosta. Ohittelua oli siis tiedossa reippaanlaisesti jos sijoituksia haluttiin parantaa.
Markus lähti ensimmäisenä kuljettajan kylmälle ja kostealle radalle. Alku meni rauhallisesti mutta pikku hiljaa vauhti kiihtyi ja kierrosajatkin paranivat. Mistään kovin hyvistä kierrosajoista ei voi puhua mutta Markuksen parhaaksi jäänyt 1:51,0 oli kuitenkin useita sekunteja aika-ajojen parasta kierrosta parempi.
Seuraavana radalle suuntasi Raimo. Varikkostoppi oli normaalia hieman pidempi sillä Raimo teki samalla juttua TV2:n Puskuri -ohjelmaan ja autoon kiinnitettiin kameroita. Parin kierroksen kuluttua Raimo kaartoi varikolle. Markus oli hankkinut stop-and-go -rangaistuksen pienellä ylinopeudella varikkoalueella. Raimo kaartoi uudelleen radalle ja ajoikin oikein mallikkaasti. Tietenkin kokemuksen vähäisyydestä ja oudosta autosta johtuen vauhti ei ollut ihan parhaiden tasolla mutta kierrosajoissa tapahtui kehittymistä koko ajan. Raimo sai parhaaksi ajaksi 1:44,0 mitä on pidettävä hyvänä saavutuksena kun otetaan huomioon keli, outo auto ja rata sekä kokemus.
Kolmantena radalle heitettiin Motoparkissa sadekelillä loistanut Jarmo. Rata kuivui koko ajan ja Jarmo nautti ajamisesta täysin rinnoin. Porsche suorastaan lensi radalla kun hitaampia oli jaloissa koko ajan. Kierrosajat paranivat pikkuhiljaa ja ennen kun oli aika tulla tankkaukseen, oli kellossa parhaaksi ajaksi saatu 1:34,8.
Neljäs radalla käynyt kuski oli Harri joka tuntee etenkin uudet Porschet kuin omat taskunsa. Kokemusta rata-ajostakin on jonkin verran joten mies lähti innolla taittamaan Alastaron mutkia. Ja ihan kohtalaisesti Harrikin Porschea taivutti mutkiin. Tiettyä varovaisuutta oli toki havaittavissa mutta sehän on keikkakuskille ihan hyväkin ominaisuus. Paras kierrosaika oli 1:41,0.
Tero lähti radalle viidentenä. Nyt kun kaikki olivat jo käyneet radalla ja kausikin päätöksessä, Tero antoi Porschelle happea ihan reippaasti. Kelikin oli parantunut koko ajan ja rata kuivui. Hyviä taisteluita eri autojen kesken ja nautinnollisia kierroksia. Ihan täydellistä kierrosta ei tullut joten paras kierrosaika jäi hieman Jarmon aiemmin ajamasta ajasta ja oli 1:35,1.
Viimeiseksi jääneelle ajovuorolle laitettiin Markus ratin taakse. Olosuhteet olivat parantuneet huomattavasti aamusta ja ajovuoron jälkeen Markuksesta tuntui että olisi ollut ajamassa eri autoa eri kilpailussa. Kierrosaika Markuksella parani yli 15 sekuntia aamusta ja parhaaksi ajaksi jäi 1:35,4. Into kostautui siinä että Markus kaarsi varikolle pari kierrosta ennen kuuden tunnin täyttymistä tankkaukseen. Noh, ei enää kannattanut lisätä bensaa tankkiin vaan lopetettiin ajaminen 178 kierroksen jälkeen ajassa 5:53.
Lopputulos
Lopputuloksissa tiimin sijoitus oli omassa luokassa 29. ja kokonaiskilpailussa 38. Ei mikään mairitteleva tulos mutta kun ottaa huomioon taas kelin ja kilpailun tavoitteet (saada kaikki kolme keikkamiestä ratin taakse ja todeta että auto kestää edelleen kuuden tunnin rääkin sekä saada riittävästi kokemuksia Endurancesta Raimolle), tulokset tyydyttävät tiimiä. Ensi kauteen on hyvä lähteä.
Takaisin
Yhteistyössä: